lauantai 21. huhtikuuta 2018

Pesunkestävät aatteet

Pidin 18.4. Vöyrissä esitelmän aiheena susi. Kyseessä oli tuollainen tavallinen susi-ilta, jossa paikallisille tarjottiin erilaisia ajatuksia elämisestä susien kanssa. Olenhan viettänyt melkoisesti aikaa aiheen kanssa, kirjoittanut tieteellisiä tutkimuksia ja puhunut aiheesta yliopistojen järjestämissä konferensseissa eri puolilla maailmaa.

Ennen Vöyrin tilaisuutta ruotsinkielisen YLE:n toimittaja Mikaela Löv-Aldén haastatteli minua aiheesta susi. Haastattelun lopussa hän otti esiin tässä blogissa olevia ajatuksia ja ryhtyi kyseenalaistamaan minun susiosaamisia sillä perusteella, että mielipiteeni eivät kestä "laatumedian" tarkastelua. Kun juttu ilmestyi svenska.yle.fi sivustolle oli ilmeistä, että istuin väärässä veneessä, minulla oli vääriä ajatuksia ja uskottavuuteni oli nolla, koska olin penkonut vanhoja lehtiartikkeleita ja tehnyt niistä sopimattomia johtopäätöksiä.

Kuin piste pitkän iiii:n päälle Mikaela otti yhteyttä minun toimeksiantajaan Vöyrissä ja pyysi häntä tutustumaan blogiini. Liekö Mikaelan toivomuksena, että hän tällä tavoin voisi estää minua kertomasta mielipiteitäni susiasiassa?

Niin se on, valemedia tekee juttuja aiheista, joita se onnistuu penkomaan esiin. Niiden juttuja ei juuri pestä eikä kaunistella, vaan ne tarjotaan juuri sellaisina heidän lukijoille ja sehän on kerrassaan kauheata!

Oikeaoppinen laatumedia on ottanut tehtäväkseen kärjistää yhteiskunnalliset kriisit, luoda eriarvoisuutta, värittää ja leimata ihmisiä heidän mielipiteittensä takia ja ennen kaikkea he haluavat, että maailma käännytetään heidän tukeman hurskastelun taakse. Voin kuvitella, että Mikaela sopisi siihen Pohjois-Korealaiseen tai Neuvostoliittolaiseen henkeen, jossa toisinajattelijat yksinkertaisesti vietiin perheineen suolakaivoksiin tai kaasukammioihin. Kuollut vastustaja kun lopulta on laatumedian paras vastustaja.

Onneksi hieno vaimoni otti paitani ja laittoi sen pyykkikoneeseen. Lämpö sopivaksi ja pesuaineet sekaan. Paitani rintataskuun oli jäänyt muistitikku, jossa oli koko Vöyrin esitelmä. Rintakaskussa se kävi läpi kunnon hienopesun ja linkouksen. Kun sain muistitikun kuivatettua huomasin, että esittämäni asia ei pesussa liuennut eikä muuttunut. Totuus kesti kuumankin tarkastelun!

Ehkä olisi aika laitta YLE toimittajineen kunnon lipeäpesuun ja katsoa mitä linkouksen jälkeen saadaan ulos koneesta.

Lopputulos lienee, että kun koneeseen laitetaan paskaa ulos tulee pestyä paskaa.