Länsimainen yhteiskunta on siinä mielessä kummallinen, että se nauttii tuhotessaan itsensä. Uutisissa kuulin, kuinka 2-vuotiaalle on hyväksi mennä tarhaan ja sellainen vanha juttu, kun kotona kasvattaminen on hanurista. Siis yksi naula lisää kuolevaan länsimaiseen sivistykseen.
Kahden vuoden ikäisellä lapsella on ajatuksia ja mielipiteitä, mutta tässä iässä sosiaaliset selviytymistaidot puuttuvat. Vaikka asiaa kuinka väännetään, ihmisjoukossa pätevät laumaeläinten lait ja luonto on julma.
Se on pirun julma ja esimerkiksi susilaumassa luuserit saatetaan syödä.
Pienellä lapsella puuttuu kyky hallita sosiaalisia kiistoja ja ristiriitoja. Tästä seuraa, että vilkkaat, itsevarmat ja voimakkaat yksilöt pärjäävät kuten laumassa käy ja he nousevat sosiaalisen hierarkian huipulle. Heitä seuraavat hännysteliät, jotka ammentavat sosiaalisen turvansa johtajan voimasta. Taustalle jää suuri joukko avuttomia pikkupeesaajia, jotka valitsevat selviytymisstrategiakseen alistumisen ja vaikenemisen.
Koska olemme lapsen kykyjen osalta lähes tyhjän taulun tilanteessa (tabula rasa), ratkaisevina tekijöinä ovat perimän kautta tulleet kyvyt ja ominaisuudet sekä päiväkodin henkilökunnan ammattitaito, En puhu muodollisesta pätevyydestä, vaan ihan oikeista kyvyistä, joista yhteiskunta viis välittää..
Tyhjän taulun täyttymistä ohjaavat taistelut sosiaalisesta asemasta laumassa. Opitaan, että kovuudella pärjätään ja sopivalla itkemisellä ja näyttelemisellä voidaan vaikuttaa auktoriteetteihin (ohjaajiin). Empatiaa ja myötätuntoa voi käyttää vain silloin, kun se edistää omaa asiaa ja omasta onnesta tulee selviytymistaistelun ehto.
Päiväkotitaistelussa jokainen kehittää itselleen sopivan selviytymisstrategian ja
mitä nuorempana se kehitetään, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon. Tämä lapsena omaksuttu sosiaalinen asema istuu selkäytimessä lopun ikää
ja määrää lapsen kohtalon paremmin kuin horoskooppi. Mielenkiintoista
olisikin tutkia miten aikainen päiväkoti korreloi nuorten syrjäytymisen
kanssa.
Nykyihmisen tehtävänä on tehdä valtiolle rahaa. Jos ei sovinnolla niin väkisin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ihminen totutetaan itsekkyyteen, taisteluun omien etujen puolesta ja totaalisen empatian puutteeseen, sitä paremmin hän kelpaa poliittisen eliitin työkaluksi. Näiden ominaisuuksien puuttumista voidaankin sitten korjata vaikkapa anteliaalla pakolaispolitiikalla.
Asiahan ei meitä koske, koska valtio maksaa ja muut hoitavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti