maanantai 11. lokakuuta 2021

Länsimaisen sivistyksen peilikuva

Aika muuttuu, mutta ihminen ei. Sukupolvi toisensa jälkeen kompuroimme samojen ongelmien kanssa kuin edelliset sukupolvet tekivät. Uskomme yksinkertaisuudessamme, että ratkaisumme on parempi kuin menneiden sukupolvien ratkaisut, mutta tulemme esi-isiemme tavoin epäonnistumaan uuden paremman ihmisen luomisessa. Tämä vain siksi, että ideologiamme ovat samat, menetelmäme ovat samat ja tavoitteemme ovat samat. Toteuttajana on vain ihminen, jota vuosituhannet eivät ole muuttaneet.

Kun katsomme peiliin näemme puna-mustan hakaristilipun liehuvan. Lippu muistuttaa meitä siitä, että emme ole oppineet yhtään mitään kuluneen 80 vuoden aikana. Sivistysvaltiomme on vajonut samaan mustaan aukkoon kuin Natsi-Saksa aikoinaan teki. Aikamme Göbbelsit kuten Sanna Marin, Krista Kiuru, Lasse Lehtonen ja Markus Lohi louhivat pieniä "vaarattomia" halkeamia patoon, joka patoaa taakseen syvien kansanrivien vihan. Kun halkeamat kasvavat ja propaganda kiihtyy pato lopulta murtuu ja Göbbelsien tavoitteet täyttyvät.

Ihmiset jaetaan puhdasoppisiin ja likaisiin tai nöyriin hyödyllisiin idiootteihin ja vastavallankumouksellisiin. Vihan ja pelon lietsomisella saadaan ihmiset turuille ja toreilla vaatimaan kuria. Rokottamattomista tulee uusnatsistisen EU-Euroopan juutalaisia, hylkiöitä ja maanpettureita. Heistä tulee vapaata riistaa, joiden elämä on vaikeutettava niin, että vastustus murtuu ja diktaattori saa vallan.

Vihamielinen propaganda avaa oven oman käden oikeudelle aivan kuten esimerkiksi elokapina on saanut sisäministerin hyväksynnän laittomuuksille. Lakia ei kohta tarvitse noudattaa, kun kyseessä on rokottamaton ja koska rokottamaton on yhteiskunnan vihollinen hänestä tulee vapaata riistaa. En hämmästy, vaikka rokottamattomien vainot päättyisivät muilutuksiin, pahoinpitelyihin, keskitysleireihin ja jopa tappoihin.

Kristaliyö, juutalaisvainot ja keskitysleirit olivat mahdollisia, koska sivistynyt Saksan kansa saatiin median ja Göbbelsien avulla käännettyä sivistystä vastaan. Näin kävi myös Pol Potin Kamputseassa, Kiinassa ja Venäjällä. Näin tulee käymään myös Euroopassa.

Valitettavasti Saksan tapahtumat ei opettanut Eurooppaa, vaan näemme edelleen natsilipun peilissämme. Juuri tämä näky on paras todiste sille, että natsivihaa ja natsikorttia jatkuvasti heilutetaan niiden toimesta, jotka haluavat palauttaa natsivainot Eurooppaan. Kuka pelkää natseja enemmän kuin ne, jotka ajavat uutta natsivaltiota.

Säälittävintä maamme ja Eurooppan johdossa on se, että he yrittävät estää toisen maailmansodan syntymistä samoilla menetelmillä, joilla juutalaisvainot käynnistettiin.

Tunnistakaa hyvät ihmiset paholainen ennen kuin se on myöhäistä.