Media ja Newtonin III laki

Edellisen viikon tapahtumat antavat taas kerran aiheen kysyä, onko valtamediamme niin luotettava ja puolueeton, kuin se antaa ymmärtää. Tällä viittaan Helsingissä tapahtuneeseen kahden suoma­laisen välienselvittelyyn, jonka seurauksena töytäisyn saanut mies jouduttiin viemään sai­raalaan. Viikkoa myöhemmin hän menehtyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Mikäli kuolema oli nahistelun seurausta, epäily pitäisi kohdistua sairaalaan, joka ei hoitanut potilasta loppuun asti.

Tällaiset nahistelut ovat arkipäivää. Jouduin provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi Kotkassa, jolloin minut työnnettiin päin kiviseinää, vietiin tajuttomana sairaalaan ja pääsin kahden vuorokauden kuluttua pois. Asiaa ei edes tutkittu. Sukulaiseni ja lapsuuden ystäväni selvitteli välejään naapurinsa kanssa Espoossa, jolloin hän kaatui selin kerrostalon portaikossa ja menehtyi. Poliisi tutki asiaa ja totesi sen vahingoksi eikä ketään syytetty. Minua uhattiin julkisesti blogi­kir­joi­tuksessa hengellä ja terveydellä. Tein asiasta tutkintapyynnön Tampereen poliisille, mutta sitä ei otettu vastaan.

YLE, jota maanantaisen A-studion perusteella voisi kutsua Ville Niinistön mainostoimistoksi, käänsi nopeasti Helsingin tapauksen natsien rasistiseksi teoksi, ja kourallinen höyrypäisiä nuoria saivat osak­seen sekä median että valtioneuvoston huomion. Vaadittiin, että tällaiset mielipiteet pitää kieltää lail­la! Otetaan siis natseille tyypilliset aseet natsien vastaiseen taisteluun ja tehdään Suomesta viher-vasemmistolainen kansal­lissosialistinen valtio, jossa yksi puolue määrää mitä maassa kulloinkin on soveliasta sanoa ja ajatella.

Suomessa jokaisella on oikeus uskontoonsa ja ajatuksiinsa ja monikulttuurisen yhteiskunnan tun­nus­merk­keihin kuuluu suvaitsevaisuus. Jos olemme valmiit hyväksymään Stalinis­tista kommu­nismia tavoit­televia puolueita, sharia-lakia ajavia ja sitä kautta demokratiaa romuttavia uskontoja tai avointa ter­roria suosivaa Eläinten Vapautus Rintamaa, niin mitä merkitystä on pikku­bussillisella pojan­nuli­koita, jotka vannovat Hitlerin nimeen? 

Ei tarvitse mennä kuin vuoteen 1939, jolloin Ruotsin sosiaalidemokraattinen liike ehdotti Nobelin rauhanpal­kin­toa Hitlerille ja 22.6.1941 Aftonbladet ylisti natsien hyökkäystä Venäjään. Hyökkäys kuulemma pelas­taisi Euroopan punaiselta terrorilta. Kun Hitler kaatui, mentiin hurs­kastelemaan Stalinin selän taakse ja kun Stalin kaatui, tehtiin valtiomiestasolla ekskursioita DDR:n laatu­yhteiskuntaan. Vain Tiitisen listan salaaminen pelasti oikeamieliset sekä julkiselta nöyryytykseltä, että jälkihieltä.

Median tulee ymmärtää, että liika puolueellisuus ja yksisilmäisyys ovat suurimmat yksittäiset yhteiskunnallisia ristiriitoja ruokkivat tekijät. Newtonin III laki sanoo: ”jos painat jaloillasi katua 80 kg painolla, niin maa vastaa samalla voimalla”. Juuri näin syntyvät myös yhteiskunnalliset ristiriidat ja vastakkainasettelu. Suuri uho kohtaa aina yhtä voimak­kaan vasta­reaktion. Ei siis ole valkoista ilman mustaa, sotaa ilman rauhaa tai rakkautta ilman vihaa.

Suomalainen oikeustaju olisi vaatinut menneen viikon tapahtumista, että irakilaisten pakolaisten Otanmäessä tekemää murhaa käsiteltäisiin samalla uholla kuin tuo pieni kotimainen nahistelu Asemanaukiolla Helsingissä. Se olisi osoittanut tasapuolisuutta, koska Otanmäen tappo täytti kaikki rasismin tunnus­merkistöt. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan katsottiin tärkeämmäksi kasvattaa kansalaisten keskinäistä vihanpitoa ja eri­puraa vaikenemalla todellisesta rasismista.

Muistakaamme, että jokaisella ajalla on oma jumalansa ja se jumala on juuri niin oikeassa kuin oma uskomme on valtamediaan. Jos näihin jumaliin takertuu, on olemassa riski, että huomaa olleensa juuri se henkilö, joka lopulta kantaa vastuun yhden tai useamman viattoman ihmisen tuhosta.

Suomalainen keskustelukulttuuri parhaimmillaan

Ennen suusta tuli asiaa ja perseestä paskaa. Nyt asia on perseestä ja paska tulee suusta.

 

Tämä oli siis vaikutelmani kun katselin aamuteeveen lähetystä tänään maanantaina 19.9.2016. Erityisesti minua kiinnosti kirjailija Johanna Korhosen ja komisario Teemu Kruskopfin haastattelut. Molemmissa oli toimittajana Anna Lehmusvesi.

 

Mikä suomalaista keskustelukulttuuria riivaa?

Johtopäätös oli lyhyesti, että ihmiset jakautuvat lasiaivoihin ja vaha-aivoihin. Lasiaivot ajattelevia perhekeskeisesti, potevat homofobioita, ovat maahanmuuttovastaisia, tunteettomia ja taantumuksellisia lakia kunnioittavia konservatiivejä. Toisella puolella ovat kaikki oikeat ihmiset eli vaha-aivot ja liberaalit. He ovat mukautuvia ja eteenpäin suuntautuvia dynaamisia nykyihmisiä.

Ohjelma asetti heti ihmiset kahteen kaartiin ja katsojan oli samaistuttava toiseen niistä. Koska sekä Johanna että Anna selkeästi pitivät vaha-aivoja hyvinä, minusta tuli automaattisesti lasiaivo. Näin luotiin alku vihalle ja polarisaatiolle. Reagoin Annan ja Johannan analyyttisen ajattelun puutteeseen ja heidän tietoiseen tai tiedostamattomaan tarpeeseen tuoda esille oma maailmankatsomuksensa piittaamatta aiheen otsikosta.

 

Onko liberaali empaattinen? 

Elämäni varrella olen nähnyt vähiten empatia niissä ihmisissä, jotka siitä eniten puhuvat. Useimmat näistä tulevat vasemmisto-vihreästä suunnasta, koska nämä ihmiset tekevät empatiasta ja solidaarisuudesta välineen, jolla he voivat vaatia etuja itselleen piittaamatta muista!

Anna kysyi lopuksi Johannalta: ”Miksi ihmiset äänestävät etujensa vastaisesti eli niitä puolueita, jotka lupaavat antaa heille enemmän kuin valtiolla on varaa” ja läpi loisti kysymys: "Miksi ihmiset eivät äänestä vihervasemmistoa?". Tässä Anna laski itsensä apinoiden tasolle kun ei huomannut, että useimmilla ihmisillä on suurin huoli maamme tilanteesta! Suomessahan ei ole sellaista köyhyyttä joka pakottaisi esiin ihmisen eläimelliset puolet.

Pohditaan Annan ja Johannan sukupuolikeskustelua. Ennen vanhaa oli homoja, lesboja ja muita. Käykää Oslossa Vigelandin puistossa niin näette, kuinka paljon miespatsaiden sukupuolielimiä on hipelöity, mutta so what. Elimme yhdessä ja tunnustimme avoimesti toistemme ominaisuuksia. Tuttavapiirissäni oli suuri joukko ihmisiä, jotka seurustelivat samaa sukupuolta olevien kanssa. Sitten media sekaantui peliin ja halusi nostaa aiheesta ”yhteiskunnallista keskustelua” ja tulihan siitä sellainen. Kun minä olin sitä mieltä että uros, naaras ja jälkikasvu ovat luonnon tapa huolehtia lajien jatkuvuudesta, niin minusta tehtiin konservatiivi, jolla on homofobioita. TV-ruudut täyttyivät ihmisillä, jotka pilkkasivat minunlaisiani, joilla ei koskaan ole ollut mitään homoja vastaan. Soppa oli valmis ja minä erosin kirkosta mutta en siksi, että kirkko olisi konservatismin kehto vaan siksi, että kirkon kuuluu vaalia sitä aatetta, jota se edustaa. Aivan samoin kuin kunnioitamme muita uskontoja, tulisi meidän sallia omaan kirkkomme käytännöt. Tätähän vaha-aivot eivät ymmärrä, koska he eivät ovat empaattisia.

Jos siis jossakin halutaan ihmetellä mitä keskustelukulttuuriamme riivaa, niin tässä oli hyvä esimerkki.

Koko kakku olisi valmis purkitettavaksi, ellei Anna olisi ryhtynyt toiseen haastetteluun, jossa vastassa oli komisario Teemu Kruskopf ja aiheena suomalaisten natsien pahoinpitelemä nuorukainen. On hyvä että kritisoidaan ääriliikkeitä ja puututaan niiden toimintaan. Varsinaisen kohtauksen sain, kuitenkin kun Anna ja Teemu totesivat, että väkivalta on mahdollisesti lisääntynyt, mutta kuolemaan johtaneita pahoinpitelyjä ei sentään ole aiemmin tapahtunut.

Minun on nyt valitettavasti siirryttävä matuvastaiseen (matu = maahan tunkeutuja) rintamaan muistuttamalla, että muutama viikko sitten kaksi matua pahoinpiteli yhden miehen sairaalakuntoon ja tappoivat toisen Otanmäellä ihan huvikseen ja ilman mitään syytä.

 

Näin se keskustelukulttuuri tuhoutuu niin meillä kuin muualla!