Suomalainen keskustelukulttuuri parhaimmillaan

Ennen suusta tuli asiaa ja perseestä paskaa. Nyt asia on perseestä ja paska tulee suusta.

 

Tämä oli siis vaikutelmani kun katselin aamuteeveen lähetystä tänään maanantaina 19.9.2016. Erityisesti minua kiinnosti kirjailija Johanna Korhosen ja komisario Teemu Kruskopfin haastattelut. Molemmissa oli toimittajana Anna Lehmusvesi.

 

Mikä suomalaista keskustelukulttuuria riivaa?

Johtopäätös oli lyhyesti, että ihmiset jakautuvat lasiaivoihin ja vaha-aivoihin. Lasiaivot ajattelevia perhekeskeisesti, potevat homofobioita, ovat maahanmuuttovastaisia, tunteettomia ja taantumuksellisia lakia kunnioittavia konservatiivejä. Toisella puolella ovat kaikki oikeat ihmiset eli vaha-aivot ja liberaalit. He ovat mukautuvia ja eteenpäin suuntautuvia dynaamisia nykyihmisiä.

Ohjelma asetti heti ihmiset kahteen kaartiin ja katsojan oli samaistuttava toiseen niistä. Koska sekä Johanna että Anna selkeästi pitivät vaha-aivoja hyvinä, minusta tuli automaattisesti lasiaivo. Näin luotiin alku vihalle ja polarisaatiolle. Reagoin Annan ja Johannan analyyttisen ajattelun puutteeseen ja heidän tietoiseen tai tiedostamattomaan tarpeeseen tuoda esille oma maailmankatsomuksensa piittaamatta aiheen otsikosta.

 

Onko liberaali empaattinen? 

Elämäni varrella olen nähnyt vähiten empatia niissä ihmisissä, jotka siitä eniten puhuvat. Useimmat näistä tulevat vasemmisto-vihreästä suunnasta, koska nämä ihmiset tekevät empatiasta ja solidaarisuudesta välineen, jolla he voivat vaatia etuja itselleen piittaamatta muista!

Anna kysyi lopuksi Johannalta: ”Miksi ihmiset äänestävät etujensa vastaisesti eli niitä puolueita, jotka lupaavat antaa heille enemmän kuin valtiolla on varaa” ja läpi loisti kysymys: "Miksi ihmiset eivät äänestä vihervasemmistoa?". Tässä Anna laski itsensä apinoiden tasolle kun ei huomannut, että useimmilla ihmisillä on suurin huoli maamme tilanteesta! Suomessahan ei ole sellaista köyhyyttä joka pakottaisi esiin ihmisen eläimelliset puolet.

Pohditaan Annan ja Johannan sukupuolikeskustelua. Ennen vanhaa oli homoja, lesboja ja muita. Käykää Oslossa Vigelandin puistossa niin näette, kuinka paljon miespatsaiden sukupuolielimiä on hipelöity, mutta so what. Elimme yhdessä ja tunnustimme avoimesti toistemme ominaisuuksia. Tuttavapiirissäni oli suuri joukko ihmisiä, jotka seurustelivat samaa sukupuolta olevien kanssa. Sitten media sekaantui peliin ja halusi nostaa aiheesta ”yhteiskunnallista keskustelua” ja tulihan siitä sellainen. Kun minä olin sitä mieltä että uros, naaras ja jälkikasvu ovat luonnon tapa huolehtia lajien jatkuvuudesta, niin minusta tehtiin konservatiivi, jolla on homofobioita. TV-ruudut täyttyivät ihmisillä, jotka pilkkasivat minunlaisiani, joilla ei koskaan ole ollut mitään homoja vastaan. Soppa oli valmis ja minä erosin kirkosta mutta en siksi, että kirkko olisi konservatismin kehto vaan siksi, että kirkon kuuluu vaalia sitä aatetta, jota se edustaa. Aivan samoin kuin kunnioitamme muita uskontoja, tulisi meidän sallia omaan kirkkomme käytännöt. Tätähän vaha-aivot eivät ymmärrä, koska he eivät ovat empaattisia.

Jos siis jossakin halutaan ihmetellä mitä keskustelukulttuuriamme riivaa, niin tässä oli hyvä esimerkki.

Koko kakku olisi valmis purkitettavaksi, ellei Anna olisi ryhtynyt toiseen haastetteluun, jossa vastassa oli komisario Teemu Kruskopf ja aiheena suomalaisten natsien pahoinpitelemä nuorukainen. On hyvä että kritisoidaan ääriliikkeitä ja puututaan niiden toimintaan. Varsinaisen kohtauksen sain, kuitenkin kun Anna ja Teemu totesivat, että väkivalta on mahdollisesti lisääntynyt, mutta kuolemaan johtaneita pahoinpitelyjä ei sentään ole aiemmin tapahtunut.

Minun on nyt valitettavasti siirryttävä matuvastaiseen (matu = maahan tunkeutuja) rintamaan muistuttamalla, että muutama viikko sitten kaksi matua pahoinpiteli yhden miehen sairaalakuntoon ja tappoivat toisen Otanmäellä ihan huvikseen ja ilman mitään syytä.

 

Näin se keskustelukulttuuri tuhoutuu niin meillä kuin muualla!