The Myth of German Villainy - Osa III

Me tiedämme kaikki, että ensimmäinen maailmansota alkoi, kun Itävallan kruununprinssin Franz Ferdinand ja hänen vaimonsa Sofian murhattiin sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Lopulta tapahtumat johtivat siihen, että Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.

Venäjä suoritti liikekannallepanon 30. heinäkuuta Serbian tukemiseksi. Saksa tulkitsi Venäjän liikekannallepanon uhaksi ja julisti Venäjälle sodan 1. elokuuta. Ranskan ja Britannian mukaantulo johtui pitkälti Saksan poliittisen vallan kasvusta Euroopassa ja maat halusivat palauttaa perinteisen nokkimisjärjestyksen. Monet historoitsijat puhuvat kilpavarustelusta, mutta  keisari Vilhelm II pyrki nimenomaan tekemään Saksasta maailmanvallan, mikä johti kilpailuun Britannian kanssa siirtomaista ja merentakaisista markkinoista. Merkittävin tekijä Saksan ja Britannian suhteiden heikkenemisessä oli kuitenkin Saksan suunnitelma haastaa brittien kauppalaivaston ylivoima.

Sitten virallinen historia (Wikipedia yms.) erkanee sodan tapahtumista.

Kun sotaa oli käyty tuloksettomasti kaksi vuotta, Saksa ehdotti joulukuun 12. 1916, että sota lopetetaan siihen ja kaikki marssivat koteihinsa. Ranskan, Britannian ja Venäjän joukot olivat loppuun ajettu, sota oli rapauttanut maiden taloudet ja haudoissa makasi jo miljoonakaupalla kaatuneita ukkoja. Ranska ja Britannia kieltäytyivät tarjouksesta, koska he halusivat voittaa kamppailun. Olihan Britannia mennyt sotaan tuhoakseen kilpailevan Saksan teollisuuden ja talouden, ja se tavoite oli saavuttamatta.

Lokakuussa 1916 (kuukausi ennen Saksan rauhantarjousta) Britannian johto ja vaikutusvaltaiset juutalaiset neuvottelivat keskinäisestä sopimuksesta. Juutalaisten delegaation johdossa oli Chaim Weitzman (Israelin 1. presidentti). Jos Britannia voisi taata, että Palestiinan luodaan juutalainen valtio sodan jälkeen, niin juutalainen mafia kääntäisi Yhdysvallat mukaan sotaan Britannian puolelle. Tämä olikin keskeisin syy sille, että Saksan rauhantarjous hylättiin.

Alkoi propagandasota, jonka tarkoituksena oli saada Yhdysvaltojen yleinen mielipide Saksaa vastaan ja tähän juutalaiset mobilisoivat omistamansa pankit, median ja omistamansa Hollywoodin. Ennen sotaa Saksa oli ollut juutalaisille avoin valtio, ja juutalaiset olivat saavuttaneet merkittävän aseman Saksassa. Kun tieto Britannian ja juutalaismafian välisestä sopimuksesta tuli Saksaan, siellä asuvat juutalaiset pankkiirit ja liikemiehet ryhtyivät sabotoimaan oman maansa (Saksan) etuja "yhteisen Palestiinan hyväksi".

Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson oli päässyt virkaansa varakkaiden juutalaisten rahoituksella ja oli näin myynyt riippumattomuutensa heille. Taustalta löytyy nimiä kuten Paul Warburg, Henry Morganthau, Jacob Schiff, Bernard Baruch, Rabbi Stephen Wise, Louis Brandeis ja Felix Frankfurter. Puoli vuotta Britannian hallituksen ja Weitzmanin tapaamisen jälkeen Britannia lähetti kirjeen nimeltä "Balfour Declaration" juutalaisten edustajalle paroni Walther Rothschildille, jossa Palestiina luvattiin juutalaisille.

Näin tuli Yhdysvallat mukaan sotaan, ja Saksa nujerrettiin.

Sota päättyi 11.11.1918 solmittuun aselepoon, joka perustui presidentti Woodrow Wilsonin "neljääntoista kohtaan". Jos rauha olisi solmittu Saksalle ilmoitettujen ehtojen mukaisesti, se olisi ollut oikeudenmukainen kaikille osapuolille.

Pariisin Rauhankokous ohitti kuitenkin Wilsonin Saksalle esittämät rauhanehdot, ja Saksa sai eteensä voittajien sanelemat karut ehdot, joissa koko syy ensimmäisen maailmansodan syntymiselle kaadettiin Saksan niskaan. Saksa pilkottiin, riisuttiin ja nöyretettiin ja kun tieto Versaillen sopimuksesta tuli saksalaisten tietoon, löytyi vain yksi syyllinen - juutalainen mafia. Kaiken lisäksi tämän mafian jäseniä löyty myös Saksan pankkimaailmasta, mikä ennestään romutti juutalaisten asemaa saksalaisten silmissä.

Versaillesin sopimuksen teossa oli mukana juutalaisia kaikista maailman kolkista. Löytyi nimiä kuten Walther Rohtschild, Lionel de Rohtschild, Chaim Weitzman, Lucien Wolfe, Moses Montefiore, Nachum Sokolove, Julius Kahn, prof. Sylvain Levi, Rabbi Stephen Wise, Felix Frankfurter, Oscar Strauss, Louis Brandeis, Walter Lippman, Simon Dubmon, Harry Friedenwald, Jacob de Haas, Mary Fels, Louis Robinson, ym. Pankkisektoria edustivat juutalaiset Paul Warburg (Yhdysvaltojen keskuspankki), Max Warburg (Saksan pankkisektori). Mainittujen lisäksi juutalaislähetystöjä tuli Venäjältä, Ukrainasta ja Puolasta.

Pariisissa jokaisella liittoutuneiden edustajalla oli juutalainen avustaja lukuun ottamatta Italian edustajaa, pääministeriä Vittorio Emanuelle Orlando, joka itse oli puoliksi juutalainen.

On merkille pantavaa, että juutalaisten osuus Versaillesin rauhansopimuksessa oli valtava, vaikka he eivät olleet sodan osapuolena. Ehkä heillä oli niin paljon rahallista saatavaa Britannialta ja Ranskalta, että heidän tuli huolehtia siitä, että maksaja löytyy. Ilman Saksalle määrättyjä järjettömiä sotakorvauksia, juutalaisilta olisi todennäköisesti jänyt rahat saamatta.

Ilman juutalaisten sekaantumista sodan kulkuun, Saksa olisi säilynyt ennallaan, Brest-Litovskin rauhansopimus olisi jäänyt voimaan, Venäjän tsaari olisi voimissaan, Itävalta-Unkari omana valtiona ja juutalaisten masinoimat kommunistiset vallankaappausyritykset olisivat jääneet tekemättä.

Ennen kaikkea Saksan kansan katkeruus ja viha juutalaisia kohtaan ja heidän halunsa palauttaa Versaillesin sopimuksessa menettämänsä alueet itselleen olisi ollut aiheeton, emmekä olisi nähneet sen enempää Hitleriä kuin natseja ja toista maailmansotaa.